Uusimmat kirjoitukset

 

Helsingin Sanomat Mielipideosasto 11.2.2009 (hieman lyhennettynä)

 

YLIOPISTOUUDISTUS - VÄÄRIN SAMMUTETTU?

 

 

On ollut mielenkiintoista seurata Suomen yliopistojen uudistushankkeita, vallankin kun olen joutunut perehtymään useiden Euroopan maiden ja etenkin Ruotsin vastaaviin suunnitelmiin. Uuden yliopistolain tavoite lisätä autonomiaa perustuu yliopistojen omiin vaatimuksiin ja kansainväliseen kehitykseen, ja siitä vallitsee laaja poliittinen konsensus. Lakia on valmisteltu poikkeuksellisen avoimessa yhteistyössä yliopistojen, opiskelijajärjestöjen ja ammattiliittojen kanssa. Tietoa on jaettu seminaareissa, tiedotustilaisuuksissa ja verkon kautta. Laajan lausuntokierroksen kaikkia kommentteja on tietenkin mahdotonta sovittaa yhteen, mutta koko prosessi on johtanut hyvään kompromissiin.

Ainakin yliopistoyhteisössä näyttää olevan mahdotonta toimia niin avoimesti ja tiedottaa niin laajasti, etteikö jostakin kumpujen yöstä aina nousisi esiin porukka valittamaan, ettei heille kerrottu mitään ja että he eivät saaneet keskustella riittävästi!  Nyt Jukka Kekkonen, Veli-Pekka Lehto ja Sara Heinämaa ehdottavat loppusuoralla olevan yliopistolakiesityksen hyllyttämistä vuodeksi (HS 4.2.). Esitys kun muka on pelkkää retoriikkaa, ja sitä ajetaan yliopiston johdon ja opetusministeriön intressien mukaisesti (mitähän ne lienevät?).Yliopistot muka kykenevät uudistumaan ja uusiutumaan ilman ylhäältä tulevaa käskytystä (ja säätämään itse lakinsa?). Kirjoitus henkii löysää fraseologiaa ja maalailee uhkakuvia, joilla ei ole mitään tekemistä lakiesityksen kanssa. Kuinka esimerkiksi perustuslain turvaama tutkimuksen ja opetuksen vapaus vaarantuisi? 

Kirjoittajat väittävät edustavansa Helsingin yliopiston dekaaneja, professoreja, lehtoreita ja tutkijoita. Kuitenkin Helsingin yliopiston demokraattisesti valittu ylin päättävä elin, konsistori, on yksimielisesti kannattanut esitystä. Ketä konsistori sitten edustaa?

Yksi uudistuksen osa näyttää erityisesti hiertävän, nimittäin ulkopuolisten jäsenten enemmistö yliopiston hallituksessa. Halutaanko todella käpertyä sisäänpäin ja puolustaa norsunluutornia? Eikö demokraattisesti valitun yliopistokollegion oikeus valita nämä jäsenet riitä?

Yleisen kansainvälisen käytännön lisäksi ainakin kolme hyvää syytä puhuu muutoksen puolesta. Ensinnäkin, jos yliopistot saavat aidosti lisää taloudellista päätäntävaltaa, joudutaan myös kantamaan vastuu isoista taloudellisista ratkaisuista, joiden edellyttämää asiantuntemusta ei yliopistossa juuri ole. Toiseksi, jos halutaan parantaa yliopistojen kontaktipintaa yhteiskuntaan, ei ole pahitteeksi saada myös esimerkiksi julkisen sektorin ja kulttuurielämän kokemusta hallitukseen. Kolmanneksi, jo ennen nykyistä lamaa oli nähtävissä, että julkisen talouden kestävyys joutuu lähivuosina kovalle koetukselle, kun väki vanhenee. Yliopistojen tulee olemaan vaikeaa saada edes nykyisen suuruinen siivu valtion budjetista, tasokorotuksesta puhumattakaan. Kun toimintoja kuitenkin on pakko kehittää, ainoa mahdollisuus on käyttää järkevämmin nykyiset resurssit, mikä merkitsee tiukkoja päätöksiä määrärahojen uudelleensuuntaamisesta yliopistojen sisällä. Kymmenen vuoden kokemus kolmikantaperiaatteella valitusta Helsingin yliopiston konsistorista on minulle opettanut, että tällaiset päätökset ovat sisäiselle hallitukselle erittäin tuskallisia, lähes mahdottomia. Jokaisella on joku lehmä ojassa.

Lakiesitys näyttää aidosti pyrkivän päätavoitteeseensa, autonomian lisäämiseen. Kun vastustajatkin väittävät haluavansa tätä, niin onko tulipalo väärin sammutettu?

 

Kari Raivio

Helsingin yliopiston emerituskansleri

Yliopistouudistus - väärin sammutettu?