Uusimmat kirjoitukset

Mikä ihmeen ICSU?

Keskiviikko 5.11.2008 klo 13:03 - Kari Raivio


 

Kansainvälinen Tieteen Neuvosto (International Council of Science) on vuonna 1931 perustettu maailman laajin tieteen kattojärjestö (www.icsu.org). Se muodostuu 115 kansallisesta jäsenestä, joista valtaosa on tiedeakatemioita tai tieteen rahoitusorganisaatioita, ja 29 kansainvälisestä tieteellisestä unionista, jotka edustavat eri tieteenaloja, lähinnä kuitenkin luonnontieteitä. Alkuvaiheessa unioneilla oli keskeinen rooli, josta syystä ICSU-lyhenne vieläkin kantaa viimeistä U-kirjaintaan, mutta vähitellen kansallisten jäsenten määrän lisääntyessä painopiste on muuttunut ja samalla tiedeakatemioiden kautta jokseenkin kaikki tieteenalat ovat tulleet mukaan.

 

ICSUn kaunis tulevaisuudenkuva on maailma, jossa tiede palvelee kaikkien etua, tieteellisiä saavutuksia arvostetaan, ja tutkimustietoa käytetään tehokkaasti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Havainnot ja tutkimustulokset ovat kaikkien saatavilla ja kaikilla mailla on valmiudet sekä käyttää näitä hyväkseen että osallistua uuden tiedon tuottamiseen (tieteen universaalisuuden periaate). ICSUn roolina on johtaa globaalista tiedeyhteisöä, panna alulle uusia tutkimusohjelmia, ja yhdessä päättäjien ja muiden yhteiskunnan sektorien kanssa edistää näiden visioiden toteutumista.

 

Tällä hetkellä ollaan vielä kaukana tavoitteista. Tieteen taso vaihtelee suuresti maiden kesken johtuen kansantalouksien, koulutustasojen, tutkimuspanostusten ja tutkijankoulutuksen eroista. Tutkimustiedon hyväksikäyttö nähdään usein pelkästään taloudellisesta näkökulmasta, eikä muu yhteiskunnallinen päätöksenteko riittävästi hyödynnä tieteellistä näyttöä. ICSU itse on tutkijoille jokseenkin tuntematon, sen organisaatio on raskas ja hidasliikkeinen, eikä sen painoarvo vastaa tieteen ja teknologian keskeistä roolia yhteiskuntien kehityksessä.

 

ICSUa ei kuitenkaan pidä leimata tyhjänpäiväiseksi keskustelufoorumiksi. Sillä on ollut suuri merkitys suurten globaalien tutkimusohjelmien käynnistäjänä. Ensimmäinen oli kansainvälinen geofysiikan vuosi 1957-58, jonka jatkoksi YKn yleiskokous pyysi ICSUa ja alaistaan meteorologian maailmanjärjestöä (WMO) käynnistämään globaalin ilmastontutkimusohjelman. Tämä antoi ensimmäisen herätyksen ilmaston muutoksesta ja johti hallitusten välisen ilmastopanelin (IPCC) perustamiseen. Kuten tunnettua, IPCC on satojen tutkijoiden koostamana julkaissut jo neljä laajaa raporttia, jotka ovat herättäneet maailman meneillään olevaan ilmastonmuutokseen, ihmisen rooliin sen aiheuttajana, ja massiivisiin, joskin vielä riittämättömiin toimiin muutoksen hillitsemiseksi. Nobel-komitea katsoi sen työn rauhanpalkinnon arvoiseksi vuonna 2007. ICSU ja WMO pyörittävät edelleen maapallon ilmaston tutkimusohjelmaa (WCRP), joka tuottaa olennaista tieteellistä tietoa IPCC:n arviointityölle.

 

Vaikka ICSUn  globaalimuutosohjelmat saivat alkunsa ”kovien” luonnontieteiden piirissä, biologian ohjelma tuli mukaan jo 1960-luvulla ja johti edelleen jatkuvaan laajaan kokonaisuuteen (IGBP), joka tutkii maaperän, vesikehän ja ilmakehän fysikaalisia ja kemiallisia muutoksia sekä niiden vuorovaikutuksia elävän luonnon ilmiöiden ja muutosten kanssa. Kun ihmisen osuus näiden prosessien aiheuttajana alkoi käydä ilmeiseksi, ja kun globaalimuutosten seuraukset heijastuvat vahvasti ihmisiin ja yhteiskuntiin, osoittautui välttämättömäksi etsiä kumppaneita myös yhteiskuntatieteiden joukosta. Inhimillisen ulottuvuuden ohjelmassa (IHDP) kumppaneina ovat kansainvälinen yhteiskuntatieteiden neuvosto (ISSC) ja YK-yliopisto.

 

Parhaillaan menossa oleva kansainvälinen napa-alueiden tutkimuksen vuosi (International Polar Year) on hyvä esimerkki siitä, kuinka ICSU toimii. Sen järjestämisestä päätti yleiskokous vuonna 2005, jonka jälkeen nimettiin tieteellinen toimikunta yhdessä WMO:n kanssa. Sen tehtävänä oli suunnitella tutkimuksen päälinjoja ja koordinoida eri hankkeita, joita koskevat aloitteet tulivat aktiivitutkijoilta. Mukana on noin 120 projektia, useimmissa mukana fysikaalisten, biologisten ja yhteiskuntatieteiden tutkijoita yhteensä 60 maasta. Tutkimusalusten käyttöä ja kalliita infrastruktuureita on koordinoitu ja havaintoverkostoja perustettu yhteisesti, osaksi napa-alueiden alkuperäisväestön avustuksella. Kansainväliset ja eri maiden kansalliset tutkimuksen rahoittajaorganisaatiot panostavat mielellään suurempiin kokonaisuuksiin, ja niinpä ICSU:n siemenraha (noin 0.2 miljoonaa euroa) on johtanut yhteensä 1.2 miljardin euron IPY-tutkimusohjelmaan. Tästä noin 400 miljoonaa on ”uutta” rahaa, loput IPY-hankkeisiin kohdennettua. Ohjelma on tukenut vahvasti koulutusta, nuorten tutkijoiden tapaamisia ja tiedottamista suurelle yleisölle.

 

Kansainvälisen tutkimuksen vahvistamisen ja koordinoinnin lisäksi ICSU pyrkii tuomaan tieteen näkökulman yhteiskunnalliseen päätöksentekoon monella tasolla. YK:n organisaatiossa muun muassa ympäristöjärjestö UNEP ja UNESCO käyttävät ICSUa tieteellisenä asiantuntijaelimenään, ja se on YKn kestävän kehityksen komission (CSD) pysyvä jäsen.

 

Tieteen universaalisuuden toteutumiseksi ICSU pyrkii edistämään tutkijoiden liikkuvuutta, protestoi viisumi- ja muita matkustus- ja osanottorajoituksia vastaan, puhuu vainottujen tiedemiesten puolesta, ja pyrkii edistämään havaintoaineistojen, tutkimustiedon ja tieteellisten julkaisujen vapaata saatavuutta.

 

Juopa aktiivista tutkimusta tekevän ruohonjuuritason ja suuren kansainvälisen organisaation välillä on kuitenkin suuri. ICSUn samoin kuin useimpien kansallisten tiedeakatemioiden  

johtotehtävissä pyörivät harmaat eminenssit, kun taas nuorten ja dynaamisten tutkijoiden ääni ei kuulu. Sitä kuitenkin tarvittaisiin, sillä erityisesti monitieteisten tutkimusongelmien ratkomisessa on mentävä yli tieteenalojen ja valtakuntien rajojen. Siinä hyvin toimiva kansainvälinen järjestö on osoittanut olemassaolon oikeutuksensa.

Avainsanat: kansainvälinen tiedeyhteistyö, ilmastonmuutos,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini