Uusimmat kirjoitukset

Yliopistotutkintojen laatua ei varmisteta

Torstai 21.1.2010 klo 22:48 - Kari Raivio


Valtiovallan kannanotoista voi saada sellaisen vaikutelman, että yliopistojen toiminnan ydin on ymmärretty. Jopa Vanhasen hallituksen ohjelmassa lukee, että ”korkeakouluja kehitetään tavoitteena koulutuksen ja tutkimuksen laadun parantaminen”. Mitä sitten on tehty, jotta tämän tavoitteen toteutuminen voitaisiin varmistaa?

Vuosina 2005-2011 Suomen yliopistoissa tehdään laaduntarkkailujärjestelmien auditointi. Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) koordinoi hanketta ja myös hyväksyy tuloksen (esim. Helsingin yliopisto ja Kauppakorkeakoulu) tai antaa laiskanläksyä eli määrää uuden auditoinnin (esim. Teknillinen ja Taideteollinen korkeakoulu). Prosessin tiedonkeruu, muu paperisota ja kokoustelu syövät paljon hallinnon ja akateemisen väen aikaa.

KKA:n mukaan ”auditointimalli on rakennettu eurooppalaisten laadunvarmistusperiaatteiden mukaiseksi, jolloin se edistää eurooppalaisten periaatteiden siirtymistä ja soveltamista suomalaisten korkeakoulujen laadunvarmistukseen”.

Näiden periaatteiden takana on European Association for Quality Assurance in Higher Education (ENQA). Sen jäseniä ovat eri maiden KKA:oa vastaavat elimet, ja ENQA kattaa pääosan Euroopan noin 4 000:n yliopiston ja ammattikorkeakoulun kirjavasta joukosta. Heti kättelyssä voi kysyä, miksi tätä sekalaista seurakuntaa koskevat laatusuositukset tulisi siirtää meille.

Tällaisten auditointien perusongelma on, että tuijotetaan muotoihin.  Hienot paperille kirjatut kaaviot, laatuperiaatteet,  -toimikunnat ja opiskelijapalautteet eivät kuitenkaan takaa, että tutkimus pärjää kansainvälisessä vertailussa tai että opetus on haastavaa, täysipainoista ja ajan tasalla. Toisaalta vaikka asiakirjat olisivat puutteelliset, niin yliopiston kollegiaalinen kulttuuri voi tuottaa erinomaista tulosta. Se perustuu yhteisön omaan käsitykseen laadusta, henkilökunnan pätevyyteen ja jatkuvaan vuoropuheluun. 

Eduskunta on juuri hyväksynyt uuden yliopistolain, joka lisää yliopistojen autonomiaa. Samalla muuttuu ohjausjärjestelmä. Opetusministeriö on korostanut, että nyt laadulle pannaan painoa määrärahojen jaossa yliopistojen kesken. Sitä varten ollaan etsiskelemässä tunnuslukuja, jotka kuvaisivat tutkimuksen ja opetuksen tasoa. Samaa on yritetty monessa maassa huonoin tuloksin, sillä kaikki tärkeä ei ole mitattavissa ja kaikki mitattavissa oleva ei ole tärkeää! Vain asiantuntijat voivat tunnistaa laadun.

Jospa järjestelmien asemesta pannaankin asiantuntijat arvioimaan koulutuksen sisältöjä: Kuinka tutkintovaatimukset eri yliopistoissa on asetettu suhteessa kansainväliseen tasoon? Kuinka opetus on järjestetty? Miten tenttiminen ja arvostelu tukevat tavoitteiden saavuttamista? Kuinka tasokkaita ovat opinnäytetyöt? Onko riittävästi päteviä opettajia ja hyvä infrastruktuuri opiskelijoiden tueksi? Elleivät edellytykset täyty, eikä yliopisto vuoden kuluessa pysty niitä kohentamaan, koulutusoikeudet peruutetaan. Tohtorikoulutuksen osalta varmistetaan, että tutkimuksen taso ko. alalla on riittävän hyvä opiskelijan ohjauksen ja vuorovaikutuksen takaamiseksi.

Tällainen arviointimenettely on käytössä muun muassa Sveitsissä ja Hollannissa. Myös Ruotsissa ollaan siirtymässä järjestelmien auditoinnista oppimistavoitteiden määrittelyn ja toteutumisen arviointiin, mihin liittyy riski koulutusoikeuksien menettämisestä. Näin on jo tapahtunutkin jopa Karolinska Institutetille ja Uppsalan yliopistolle.

Painava lisäsyy yliopistojen koulutuksen laadun vertailulle on raha. Veronmaksajat ovat nyt ja tulevaisuudessa yliopistojemme tärkein rahoittaja.  Kun valtiontalouden kestävyys väestön vanhenemisen ja talouslaman vuoksi on koetuksella, yliopistoille liikenevä osuus tulisi käyttää mahdollisimman viisaasti. Nykyisin suurinta tuhlausta on päällekkäisten koulutusohjelmien ylläpito. Esimerkiksi kauppa-, yhteiskunta- ja luonnontieteissä voi kouluttautua tohtorin tutkintoon asti yhdeksässä, humanistisissa ja kasvatustieteissä kahdeksassa yliopistossa. Tällaisen hajauttamisen seurauksena kaikki yksiköt ovat liian pieniä ja huonosti resurssoituja. Tavoitteeksi tulee asettaa harvemmat ja vahvemmat koulutusohjelmat. Kriittisen laadun arvioinnin perusteella voidaan lisätä hyvien yksiköiden voimavaroja ja ajaa maltillisesti alas huonosti menestyvät. Näin voidaan karsia päällekkäisyyksiä, rakentaa vahvoja koulutusyksiköitä ja aidosti kohottaa koulutuksen laatua.

Avainsanat: tutkintojen laatu, ENQA, yliopisto-opetus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini